Piha on puistomainen ja sieltä löytyy 13 puulajia. Sieltä löytyvät mm. saarni, lehmus, jalava ja tammi. Pihapiirissä kukkivat runsaina luonnonvaraiset kielo sekä valkolehdokki. Metsälinna sijaitsee nimensä mukaisesti metsässä rauhallisella paikalla. Lähellä virtaa kaunis Honkolanjoki, jonka rannassa voi kohdata valkohäntäpeuroja tai vaikkapa euroopanmajavan.



Lähistöllä on suoalue ja pieni Kavajärvi. Vähän kauempana on linnuistaan tunnettu Kortejärvi, jonka luontotornista avautuvat näkymät kauas horisonttiin. Alueen rauhallinen tiestö tarjoaa mahdollisuuden pieneen pyörä- tai kävelyretkeen. Suosittu, Täällä Pohjantähden alla –trilogian tapahtumiin perustuva, Väinö Linnan reitti kulkee myös Metsälinnan kartanon läheltä. Väinö Linnan äiti Maija Linna oli palveluksessa Metsälinnassa Sigrid Furuhjelmin aikana. Myös Väinö teki töitä Metsälinnassa ennen muuttoaan Tampereelle.



Virkistykseksi on mahdollista järjestää erilaisia aktiviteetteja hyödyntämällä ympäröivää luontoa esimerkiksi patikoiden ja hiihtäen, marjastaen ja sienestäen, meloen ja vaikkapa mato-onginnalla.





© Copyright Metsälinnan kartano 2013.